Rakennustori

Tarvikkeet tee se itse -projekteihin

Katso tuotteet

Rakennustori auttaa rakennusprojekteissa

Rakennustori on sivusto, joka neuvoo muun muassa rakennusmateriaalien kierrätyksessä ja hankinnassa. Nykyisin kierrätys on iso osa arkipäivää. Nykyisin ihmiset ovat valveutuneita ja osaavat kierrättää. Rakennusmateriaalien kierrätys on kuitenkin vielä hieman harvinaisempaa kuin vaikkapa vaatteiden tai roskien. Me neuvomme rakentajaa, ja annamme parhaat vinkit.

Monella on haaveena oma kesämökki. Useat eivät vain haaveile kesämökistä, vaan alkavat tuumasta toimeen ja rakentavat sellaisen itse. Usein kuvitellaan, että esimerkiksi mökin rakennus tulee kalliiksi ja on vaivalloista. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Mökin voi rakentaa pienemmälläkin budjetilla, mikäli osaa kierrättää rakennusmateriaaleja ja hankkia tarvikkeita käytettynä.

Kierrätyskeskus on paikka, josta rakentaja löytää paljon käyttökelpoista tavaraa. Usein rakentaessa jää yli monenlaista materiaalia. Kierrätyskeskukset ovatkin pullollaan juurikin yli jääneitä rakennusmateriaaleja. Kierrätysmateriaaleja hyödyntämällä säästää rakennuskustannuksissa sievoisen summan.

Täältä löydät tietoa seuraavista:

• Kuinka kierrätät materiaaleja
• Mistä löytää edullisesti tarvikkeita
• Vinkkejä rakentamiseen

Kierrätyskeskus on nikkaroijan aarreaitta

Nykyisin rakennusmateriaalien kierrätys on mahdollista kierrätyskeskusten kautta lähes jokaisessa kaupungissa. Ennen rakentamisen aloittamista kannattaakin tutustua oman paikkakunnan tarjontaan. Kannattaa kierrellä eri liikkeissä ja tehdä vertailua. Jotkin kierrätyskeskukset ovat erikoistuneet vanhojen talojen entisöintiin, kun taas toiset myyvät uutta, yli jäänyttä rakennusmateriaalia.

Jos aikoo remontoida vanhaa rakennusta, voi kierrätyskeskuksista tehdä todellisia löytöjä. Joissakin kohteissa voi museovirasto määritellä sen, millaisia materiaaleja kunnostukseen saa käyttää. Tällöin vanhan rakennustavaran myymälät ovat pelastus. Niistä saattaa löytää jopa satoja vuosia vanhoja, mutta edelleen käyttökelpoisia materiaaleja vanhan talon kunnostamiseen ja oikeaoppiseen restaurointiin.

Rakennustori on apunasi

Rakennustori on apunasi

Rakentaminen kannattaa aina aloittaa hyvällä ja perusteellisella suunnittelulla ja budjetoinnilla. Sivustomme auttaa sinua hahmottamaan rakennusprojektia ja tarvikkeiden sekä materiaalien hankintaa helpottavia seikkoja. Kun haluat säästää rakennuskustannuksissa, kannattaa selata sivustomme läpikotaisin ja ottaa kaikki tieto talteen. Itse rakentaen pääsee kustannuksissa huomattavasti pienemmillä kuluilla kuin että hankkisi talopaketin tai rakennuttaisi talon vieraalla.

Kun huolellinen suunnitelma ja piirustukset on tehty, on aika alkaa kartoittaa paikkoja, joista materiaalit hankitaan. Rakentaminen vie usein aikaa, ja etenee vaihe kerrallaan. Alkuun voi esimerkiksi kartoittaa oman paikkakuntansa kierrätyskeskukset, jotka myyvät puutavaraa. Sen jälkeen voi miettiä, mistä hankkia edullisesti käytetyt rakennustarvikkeet, kuten esimerkiksi työkalut ja suojaimet.

Parhaat vinkit blogista

Rakennustori auttaa, kun rakentaminen on ajankohtaista. Sivustomme blogi on paikka, johon päivitämme säännöllisesti uusia artikkeleita koskien rakentamiset ja materiaaleja. Kun etsit tietoa esimerkiksi vanhan talon kunnostamiseen, löydät vinkit sivustoltamme. Sivustomme avulla pystyt myös välttämään yleisimmät sudenkuopat rakentamisen tai kunnostamisen lomassa. Tietoa löytyy siis laidasta laitaan.

Annamme hyviä neuvoja myös erilaisiin lupiin liittyen. Esimerkiksi kesämökki on kohde, jonka haluaisi usein rakentaa mahdollisimman lähelle rantaviivaa. Laki kuitenkin määrittää, kuinka lähelle rantaa missäkin kohteessa rakentaminen on sallittua. Rakennustori haluaa siis neuvoa myös näissä asioissa, jotta kaikki tarpeellinen tieto rakentamiseen liittyen löytyy helposti ja nopeasti samasta osoitteesta.

Viimeisimmät artikkelit

Rakentaminen
Talotehtaat ja valinnan vaikeus
by Piia/ on 29 Aug 2022

Talotehtaat ja valinnan vaikeus

Kaikille ei sovi se, että rakentaisi talon itse, vaikka silloin saisi ehkä kaikkein parhaiten juuri sitä, mitä haluaa. Rakentaminen itse vaatii paljon aikaa ja silloin talon valmistuminen venyy pitkälle tulevaisuuteen toisin kuin sellaisessa projektissa, jossa talo hankitaan talopakettina. Suomalaiset talotehtaat ovat tehneet erilaisia kuvastoja ja sivustoja, joista voi katsella mukavaa rakennusta itselleen. Mutta millaisia vaikeuksia siihen liittyy? Miten voi vertailla talovalmistajia ja miten pystyy päättämään, mikä on paras mahdollinen vaihtoehto omalle tontille?

Rakentaminen
Mitä on perinnerakentaminen?
by Piia/ on 21 Jun 2022

Mitä on perinnerakentaminen?

Perinnerakentaminen tai perinnekorjaaminen voidaan tulkita hieman eri tavalla eri tilanteissa. Tiukimmallaan se tarkoittaa korjaustyötä, joka tehdään tarkalleen historiallista esikuvaa noudattaen vanhoilla työkaluilla, osilla ja menetelmillä. Tavallisen kodin remontissa ei silti välttämättä mennä näin pitkälle vaikka puhutaan perinnerakentamisesta. Perinnerakentamisella tarkoitetaan siis yleensä yleisesti ottaen sitä kun vanha kiinteistö korjataan tarkkaan historiaa kunnioittaen. Vanhojen työtapojen käyttö on silti erityisen tärkeää etenkin museokohteissa. Perinnerakentaminen omassa kodissa Omassa kodissa perinneremontissa hyödynnetään usein myös uudempia työtapoja, kuten vaikkapa maaliteloja.

Rakentaminen
Pakettitalo on nopea ratkaisu
by Piia/ on 09 Jun 2022

Pakettitalo on nopea ratkaisu

Pakettitalo on oiva ja tarvittaessa myös nopea ratkaisu uutta kotia etsiville perheille. Nykyaikaiset talopaketit ovat monipuolisia ja persoonallisia ratkaisuja löytyy moneen makuun. Talopaketteja myydään eri valmiusasteissa. Valmistalo on nimensä mukaisesti heti valmis asuttavaksi, asiakkaalle jää vain mukavin osuus, eli pintamateriaalien valinta. Lähes valmiissa paketissa myös kiinteät kalusteet jäävät asiakkaan valittaviksi. Pakettitalossa talon peruselementit rakennetaan tehtaalla ja toimitetaan asiakkaalle sovitussa valmiusasteessa, jonka jälkeen asiakas itse viimeistelee talon valmiiksi. Pakettitalo sopii monille Pakettitalo sopii hyvin rakentamista osaavalle ostajalle.

Rakentaminen
Suomalaiset talotehtaat rakentamisessa
by Piia/ on 11 Apr 2022

Suomalaiset talotehtaat rakentamisessa

Suomalaiset talotehtaat valmistavat talopaketit turvallisesti sisätiloissa. Saat siis itsellesi helposti ja erittäin nopeasti valmiin pakettiratkaisun itse rakennetun talon sijaan. Talo on muuttovalmis usein noin kuukaudessa. Talotehtaiden talopaketit sopivat etenkin niille, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla talon rakennuksessa ja saada talon valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Lisäksi talot ovat turvallisia ja pitkäikäisiä. Talosta ja sen ominaisuuksista riippuen valmistalo voi kuitenkin olla hieman kalliimpi kuin itse rakennettu talo. Suomalaiset talotehtaat ovat laadukkaita Muuttovalmis valmistalo rakennetaan tehtaalla aina kiintokalusteita myöten valmiiksi laadukkaaksi kokonaisuudeksi.

Rakentaminen
Vanha ladon ovi sisustuksessa
by Piia/ on 25 Mar 2022

Vanha ladon ovi sisustuksessa

Sisustuksesta kiinnostuneille vanha ladon ovi on enemmänkin kuin pelkkä vanha ovi. Ladon ovea voi nimittäin hyödyntää moneen eri käyttötarkoitukseen, ja kodin sisustukseen se tuo ripauksen maalaisromanttista tunnelmaa. Se on erittäin haluttu sisustuselementti, josta moni sisustaja joutuu vain haaveilemaan, sillä vanhoja ladon ovia ei juurikaan ole saatavilla, ellei satu tekemään mahtavaa löytöä. Tässä artikkelissa me kerromme sinulle, mihin kaikkeen voit käyttää vanhoja ovia, ja mistä niitä voi mahdollisesti löytää. Vanha ladon ovi on sisustajan unelma Moni kotiansa sisustava haaveilee vanhoista ovista.

Rakentaminen
Rakennustarvike kierrätys on ekologista
by Piia/ on 15 Feb 2022

Rakennustarvike kierrätys on ekologista

Ilmastonmuutos ja siitä johtuva ekologinen ajattelu ovat varmasti yksi osatekijä siihen, miksi kierrättäminen on tänä päivänä niin suosittua. Puhutaan hiilijalanjäljestä, jonka on oltava mahdollisimman pieni. Rakennusmääräykset säätelevät tarkoin asuntorakentamista ja tämä asettaa normeja rakennusmateriaaleille. Rakennustarvike kierrätys on hyvä tapa pienentää hiilijalanjälkeä. Se on paitsi ekologinen, mutta myös edullinen tapa rakentaa ja korjata rakennuksia. Viitseliäisyyttä se toki vaatii, sillä sopivaa materiaalia ei löydy välttämättä samalla lailla kuin rautakaupan hyllystä. Miten rakennustarvike kierrätys onnistuu Lähes jokaiselta paikkakunnalta löytyy jonkinlainen kierrätystori tai vastaava, josta voi löytää myös rakennustarvikkeita.

Usein kysytyt kysymykset

Rakennustori auttaa lukijoita tee se itse -projektien toteuttamisessa tarjoamalla parhaat vinkit ja tuotteet projektien toteuttamiseen.
Rakennustori ei listaa kierrätyskeskuksia sivuillaan. Uusia kierrätyskeskuksia tulee jatkuvasti ja vanhoja lopettaa. Emme siis pidä listaa niistä. Vinkkaamme kyllä, millainen kierrätyskeskus kannattaa etsiä, kun haaveissa siintää edullinen remontointi ja rakentaminen.
Kyllä on. Sivustomme ylläpitää rakentamiseen ja remontointiin keskittyvää blogia. Blogiin päivitämme säännöllisesti artikkeleita, joista löytyy hyödyllistä tietoa materiaaleista, rakentamisesta ja rakennustarvikkeiden- sekä materiaalien oikeaoppisesta kierrättämisestä.